tiistai 26. helmikuuta 2013

Sämpylöitä ja matto

Viikonloppuna oli aamupalaksi tuoreita sämpylöitä.
Tein illalla taikinan valmiiksi ja aamulla ei mennyt kuin 
vajaa kymmenen minuuttia ja sämpylät olivat uunissa. 
Näitä pitää tehdä joka viikonloppu ja 
välillä vaikka arkenakin!
Ohjeen otin Myllyn Paras -sivuilta, mutta käytin vähän monenlaisia jauhoja 
sekä lisäsin vielä siemeniäkin joukkoon.



Meidän matto on ollut parvekkeella odottamassa pesulaan pääsyä,
mutta en ole saanut aikaiseksi sitä viedä..
Olin jo suunnitellut uuttakin mattoa,
kunnes uuden sohvapöydän myötä tuli hirveä innostus 
alkaa pesemään vanhaa mattoa itse..

Mattoa ei kyllä suositella vesipestäväksi,
mutta niin nyt kuitenkin tein. :D
Eikä mennyt miksikään.

Parin tunnin urakan ja parin päivän kuivatuksen jälkeen sain mattoni lattialle.
Nyt erottuu pöytäkin paremmin ja tuli heti kotoisampi olo. :)
Plussana vielä hyvä mäntysuovan tuoksu!




Ja niinkuin kuvista huomaa,
aurinkokin on muutamana päivänä pilkistänyt!
Ihana kevätaurinko! ♥

maanantai 25. helmikuuta 2013

Vanhat laudat sohvapöydässä


Eilen sain yhtäkkiä päähäni tehdä meidän sohvapöydälle uuden kansilevyn.
Otin pikaisesti mitat ja lähdin vanhempieni luo nikkaroimaan.

Viime kesän kattoremontista jäi harmaantuneita lautoja,
jotka tietenkin käskin säästää askartelujani varten.
Niistä laudoista syntyi sitten pöytälevy.
Ekaa kertaa "rakensin" jotain, mihin en tarvinnut apua.. :)

Tämä on siis todella simppeli,
viisi lautaa vierekkäin ja alla on kaksi poikittain sitomassa laudat yhteen.
Irrotin vanhan levyn pois ja tuo uusi on siinä vaan päällä,
ilman kiinnitystä.
Hyvin on pysynyt paikoillaan.


Tämä kaipaa vielä jonkunnäköistä puunsuojaa päällensä,
mutta kyllä se hetken näin menee. :)

Työn tulokseen olen erittäin tyytyväinen
ja ihana tunne kun on saanut jotakin itse aikaan!
Ja mikä parasta,
ei maksanut yhtään rahaa!

Tykkään tällaisesta pienimuotoisesta nikkaroinnista
ja haluaisin kyllä oppia lisääkin.
Onneksi on iskä, joka osaa ja opettaa!



Tänään ruokakaupassa huomasin tulppaanikimpun maksavan vain 1,50!
Kerrankin maltoin ostaa kerralla kaksi kimppua. ;)





lauantai 23. helmikuuta 2013

Green Gate

Green Gate-kokoelmani lisääntyi yhdellä kupposella
ja nyt niitä onkin täydet kuusi kappaletta.
Tarkoitukseni oli jättää kuppien keräily tähän kuuteen,
mutta onhan mun ihan pakko niitä vielä lisää hankkia,
kun koko ajan tulee uusia ihania kuoseja!

Tämän kevään uutuusmukitkin ovat kaikki niin kivoja,
että pakko saada niitä vielä lisää. :)

Uusin mukini on siis tuo kuvassa etualalla ja alimmaisena oleva.


 Yritän keräillä samansävyisiä, jotka sopivat kaikki yhteen!


Leipälaatikkokin odotti muutaman kuukauden maalia
ja nyt se on saanut valkoisen värin. :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Verhot lakanoista

Keittiöön piti saada uudet verhot,
joten menin katsomaan olisiko
Mummulta jäänyt vanhoja pitsilakanoita.

No, olihan siellä, tosin kahta samanlaista ei löytynyt,
mutta otin kaksi eniten toisiaan muistuttavat.
En tehnyt muuta kuin lyhensin lakanat sopivan pituisiksi
ja silitin ylös liimanauhalla päärmeet.


Molemmissa verhoissa on erilaiset pitsit ja kirjailtuna Mummun nimikirjaimet.




Ripustin vielä lintusenkin ikkunaan roikkumaan ♥

perjantai 15. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä ja ulkoilua

Eilen pidin taas jokavuotiset ystävänpäiväkutsut
kavereiden kesken.

Tänä vuonna ei ollut varaa/innostusta panostaa kutsuihin
yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina,
mutta mukava oli silti jutustella teekupposten äärellä.

No, askartelin minä sentään muutaman
pom pomin katosta roikkumaan. :)
Nämä olivat yllättävän helppoja tehdä,
ohjeet googlasin netistä.


Tarjolle tein ison satsin hedelmäsalaattia,
tytöt tykkäsi, kun oli vaihteeksi
kevyttä ja raikasta syötävää
eikä tullut ihan turvonnut olo jälkeenpäin.
Lisäksi oli kaurakeksejä sekä Hermannia. :)

 Hermannin sain siis paistettua eilen
ja siitä tuli todella maukasta ja mehevää!
Maistuu vähän omenapiirakalle.


Tänään lähdettiin miehen ja koiran kanssa mökille
grillaamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja.
Koirakin sai juoksennella vapaana
niin paljon kun vain jaksoi.
Aika paljon vauhtia sillä olikin koko päivä
ja nyt uni maistuu omassa pedissä.




Ilma ei ollut maailman kaunein, astemittari näytti nollaa,
mutta ainakin tarkeni toppapuku päällä.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Sisustuskirjoja ja uudet verhot

Kävin kirjastosta lainaamassa muutamat sisustuskirjat 
antamaan inspiraatiota talvi-iltoihin.

Ja viikonlopuksi piti ostaa tietysti kukkiakin. :)



Olohuoneeseen ompelin parina iltana verhoja.
Valkoiset verhot pidensin palalla pellavakangasta
ja ikeasta ostetusta pitsikankaasta ompelin yhden verhon.
Toisenkin pitsiverhon ajattelin vielä ommella, jotta
tulee vähän runsaamman näköinen.


Lähempää kuvaa pidennetyistä verhoista.
Liitoskohtaan tietenkin pitsinauhaa. :)



Mukavaa viikonloppua!
Huomenna leivotaan laskiaispullia. ♥

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Hieno paikka ja Hermanni

Käytiin viime viikonloppuna ajelemassa ja
katselemassa maalaismaisemia. :)

Löydettiin ihana paikka, jossa vesi virtasi koskessa
ja ympärillä oli ihania vanhoja rakennuksia,
joissa voi myös pitää erilaisia tilaisuuksia.







Eilen ystävä toi minulle Ystävyyskakku-Hermannin!
En ole ikinä ennen tällaista saanut, mutta olen kuullut kyllä tästä.

Ideana on siis se, että ystävä antaa taikinan juuren,
jota sitten yhdeksän päivää hämmennetään ja
välillä lisätään jauhoja yms.
Yhdeksäntenä päivänä lisätään viimeinen satsi jauhoja ja
jaetaan taikina viiteen osaan, josta neljä annetaan taas eteenpäin.
Kymmenentenä päivänä viidenteen osaan lisätään loput kakkuun tulevat aineet ja paistetaan kypsäksi.

Pitäisi olla kuulemma hyvää! :)


Tämä minun kakkuni valmistuukin sopivasti ystävänpäiväksi! ♥

lauantai 2. helmikuuta 2013

Lenkillä kuvailua ja vähän sisustustakin


Aamulla paistoi ihanasti aurinko ja oli juuri sopivasti pakkasta.
Lähdettiin koiran kanssa vanhempieni luo lenkkeilemään metsätielle.

Yritin kuvailla maisemia, mutta en vieläkään oikein hallitse tuota uutta kameraa,
vielä vaatii harjoittelua. =)

Muutaman talvimaiseman sain kuitenkin ikuistettua.





Makkarissa tein tänään suursiivouksen,
en kuitenkaan viitsinyt enää päiväpeittoa laittaa, 
kun pian on jo nukkumaanmenoaika. :)

Meillä on koulussa tekeillä tekstiilisuunnitelma,
jonka ajattelin tehdä tänne meidän makuuhuoneeseen.

Mielessä olisi suunnitella tänne vähän rouheampia,
tuohon sängynpäätyyn sopivampia tekstiilejä.

Kunpa olisi vielä mahdollista toteuttaa se. :D 

Makkariinkin laitoin koiralle oman puulaatikkopedin,
jotta saa nukkua yöt meidän vieressä.



Vessakin sai vähän keväisemmän ilmeen
ruusuisen saippuapullon myötä.



Mukavaa lauantai-iltaa kaikille! ♥