sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Juustokakku + kevättä

Kokeilin tehdä Pirkka-lehden kannessa ollutta juustokakkua.
Ohje oli helppo, ei tarvinnut kun sekoittaa täytteen aineet keskenään ja kaataa vuokaan.
Mustikkasurvoksesta tehtiin päälle marmorikuviota, sitten uuniin.

Kakku oli todella hyvän makuista, 
seuraavalla kerralla voisi laittaa vaikka marjoja keksipohjan ja täytteen väliin!
Ohje löytyy myös Pirkan nettisivuilta: täältä
Suosittelen kokeilemaan!




Vielä yksi pääsiäisasetelma piti tehdä.
Istutin muutamat narsissit vanhaan kakkuvuokaan ja koristelin 
pääsiäismunilla ja pienellä linnulla,


Sain äidiltä Pentikin kynttilänjalan ja
siitä innostuneena kaivoin kaikki kolme muutakin omistamaani kynttilänjalkaa kaapista esille.
Niistä tein pienen rykelmän tietokonepöydän päälle.
Suunnittelin etsiväni kirppiksiltä muutamat jalat lisää ja ostamalla
niihin pastellinsävyisiä kynttilöitä kesäksi!


Tuo oikeanpuoleisin on siis Pentikiltä,

Parvekkeella Narsissit kukkivat täydessä loistossaan!


Ja koira nauttii parvekkeella lämpimästä kevätauringosta! ♥

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Huurteiset oksat

Ulkona näyttää nyt kauniilta,
kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta 
ja puiden oksat ovat valkoisessa huurteessa.

Lähdin koiran ja kameran kanssa pienelle kävelylle
mökkimaisemiin.

Huomasin keltaisen linnun puun latvassa 
ja sain napattua pari kuvaakin.
Hän on keltasirkku ilmeisesti?



Suloinen pääsiäislintu. ♥

Kuvat saat suuremmiksi klikkaamalla kuvaa!



Aurinkoista Pääsiäistä! ♥

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäismunia ja narsisseja

Askartelin pari pääsiäismunaa lisää.
Tein niistä olohuoneen sohvapöydälle pienen asetelman.
Olen jo pitkään etsinyt sopivan väristä sisalia
ja tänään vihdoin löytyi honkkarista.
Nyt sitä löytyy jo joka kukkapurkista ja muista. :D



Narsisseja kävin tänään hakemassa,
jotta sain parvekkeen vihdoin vähän keväisemmäksi.
Mulla meinaan roikkui vieläkin havuoksat ikkunassa. :D



Mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa kaikille! ♥

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Asetelma

Väsäilin lipaston päälle keväisemmän asetelman.
Pari päivää sitten ostin helmililjoja sekä tuon lyhdyn, 
joka löytyi puoleen hintaan.



Lyhdym sisälle laitoin muutaman askartelemani pääsiäismunan,
joita jo vilautinkin aikaisemmin täällä blogissa.



Vihdoin kukkakauppaan oli tullut lankaköynnöksiäkin,
niitä otin heti pari mukaan. 
On heti paljon kotoisampi olo, kun on vihreää ympärillä
ja nimenomaa lankaköynnös tuo kotiin ihanaa herkkyyttä!
Se on helppohoitoinen, pysyy aika hyvin jopa minulla elossa. ;)



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pussukka

Opin tekemään askarteluillassa tällaisen nipsupussukan.
Näitä tulen varmasti tekemään enemmänkin,
ainakin puhelimelle sopiva pussukka olisi hyvä!



Clarke & Clarken ihanan keväinen kangas! 
Nyt täytyy metsästää jostain noita kehyksiä ja kunnon liimaa,
jolla kangas liimataan kehyksiin kiinni.

Aurinkoista sunnuntaipäivää! ♥

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Vähän pääsiäistä ja uunijäätelöä

Vähän olen ehtinyt jo askarrella pääsiäisjuttuja.
Servettilakalla liimasin ryppyistä silkkipaperia styrox-muniin
ja kiinnitin niihin pienet vaaleanpunaiset perhoset.
Perhoset tulostin netistä ja liimasin ne kiinni ainoastaan keskikohdasta,
jotta ne näyttää siltä kun olisivat lentoon lähdössä. :)



Uunijäätelöä kokeilin tehdä ekaa kertaa
ja tulikin hyvää!
Miehen mielestä oli liian makeaa,
joten joudun syömään kaikki yksin. :D

Laitoin siis pohjalle marjoja,
niiden päälle vanilijajäätelöä
ja päälimmäiseksi vaahdotin neljä valkuaista ja noin desin sokeria.
Sitten uuniin 250 asteeseen kunnes marenki on saanut hieman väriä
eli noin viideksi minuutiksi.

Nopeaa ja helppoa!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Valkosuklaakaurakeksejä



 Valkosuklaakaurakeksit

125 g sulaa voita
1½ dl sokeria
4½ dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kermaa
100 g valkosuklaata

Rouhi suklaa pieniksi paloiksi.
Sekoita kaikki aineet keskenään ja nostele lusikalla pieniä nokareita leivinpaperille.

Paista 200 asteessa noin 10 min.

Ohje on itsesovellettu ja lisäsin joukkoon vielä pikkusen leivinjauhettakin,
jotta sain niistä vähän paksumpia. :)


Perunarieskojakin tuli tehtyä ylijääneistä perunoista. 
Ohjeen olen joskus laittanutkin tänne blogiin,
löytyy täältä.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Keväiset tyynyt

Innostuin tänään ompelemaan keväisen väriset tyynyt olohuoneeseen.
Tein tyynyt vanhasta lakanasta ja ompelin niihin raidat Tilda-kankaasta. 



Pinterestistä löysin kivan kuvan, jonka tulostin uusiin kehyksiini. 


Nyt jatkamaan askarteluja,
koko päivä ollut inspiraatio päällä.
Koko ilta vielä aikaa puuhastella rauhassa,
kun mieskin tulee pelireissultaan vasta myöhään illalla. :)
Toivottavasti pääsevät ehjinä kotiin,
täällä päin ainakin on kamala lumimyräkkä!