sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Keittiön kukkasia

Sain Äidiltäni tällaisen suloisen tulilatvan tuliaisiksi. 
Se pääsi keittiön pöydälle tuikkulyhtyjen kanssa. 

Mummuni kerää kaikki lasipurkit ja muut talteen, sillä oli varmaan kaapillinen näitä tyhjiä lasipurkkejakin. Nappasin häneltä muutamat purkit, joista voin sitten askarrella kaikkea. :)


Meillä on ihanat leveät ikkunalaudat keittöissä ja olohuoneessa. 
Keittiön ikkunalaudalla on kevätesikoita. Kerran ne jo pääsivät nuupahtamaan, mutta virkosivat, kun saivat vettä.. 



Odottelen jo innolla, että saan laittaa yrttejä kasvamaan ikkunalaudalle! Ikkunaan paistaa koko päivän aurinko, joten pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudet saada yrtit kasvamaan. 
Viime keväänä ei siemenestä lähtenyt kuin herneenversot. :D Äitini toi puutarha-liikkeestä valmiit yrtit ja muut hyötykasvit, joita sitten pidin hengissä sen kesän.. 

Tässä kuva viime kesältä:

Ruohosipuli on tälläkin hetkellä parvekkeella käärössä. 
Jos vaikka lähtisi kasvamaan keväällä uudelleen!

Keittiöön sain tänään verhot paikalleen. 
Koitan, jos saan huomenna kuvaa niistä, kun olen valoisaan aikaan kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti